Mehiläinen ja sen kehittyminen lihansyöjäampiaisista on itsessään erittäin merkittävä evoluution mestariteos. Yhtä mielenkiintoinen on ihmisen ja mehiläisen välinen suhde. Monet tuntevat hunajan ehkä vain maailman luonnollisimpana makeutusaineena; vahan ihovoiteissa tai kynttilässä; siitepölyn, emoaineen tai propoliksen, joka tunnetaan "makeana terveyslisänä".
Mehiläiset ovat melko huomaamattomia eläimiä, mutta kukkivat kasvit ovat kehittyneet vain pölyttämällä ensisijaisesti värillisiä, mettä erittäviä kasvinosia ja siten vaikuttamalla valikoivasti kasvimaailmaan, joka tuolloin koostui vain saniaisista, sypresseistä ja heinistä.
Mehiläisten arvokkaiden mehiläistuotteiden tuotannon lisäksi ihmiskunnalle koituu paljon suurempi hyöty niiden pölytyskyvyssä. Lähes koko hedelmien tuotanto on suoraan riippuvainen mehiläisten pölytyksestä, mutta myös lihan, munien tai maidon tuotanto on mahdollista rehukasvien pölytyksen ansiosta. Lähes kaikissa maapallon kulttuureissa ja kaikissa maailmanuskontojen kirjoituksissa mehiläiselle annetaan ansaittu paikka, monissa mehiläinen on lähes pyhä.
Maa, jossa maito ja hunaja virtaavat, jossa elämä on kuin hunajan nuolemista, tai jossa hunajakennosta tuli sananlasku ja kitinää kutsutaan kuningattareksi, osoittaa, kuinka arvokkaita mehiläiset ja niiden tuotteet ovat olleet ja tulevat olemaan. Ja maailmanlaajuisesti, ihmiskunnalle sellaisenaan.
Miten hunajaa valmistetaan?
Mehiläiset, ainakin Eurooppalaisia mehiläisiä, joita tavataan luonnostaan ihmisillä myös kaikilla mantereilla, kutsutaan latinaksi Apis melliferaksi (Honigmacherin), ja se osuu asian ytimeen.
Mehiläinen näyttää erittäin aktiiviselta ja löytää (toivottavasti) makeita kasvinesteitä kukkien medestä ja joskus myös lehtien ja neulasten siivilänestettä. Teknisillä termeillä puhumme mehiläisten kukkaisista ja kukan ulkopuolisista medenlähteistä.
Kukan ulkopuolisia mettä lähteitä kutsutaan myös mesikasteeksi tai hunajakasteeksi, ja niitä tuottavat Lachnids ja Lecania, jotka aminohappoja etsiessään erittävät ylimääräisen seulaputkimehun, joka sitten putoaa lehdille ja mehiläiset poimivat sen aamulla ja illalla (kun on vielä kosteaa).
Mehiläishoitaja (tietysti mehiläiset) on onnellinen, kun puiden latvukset humisevat. Mehiläiset tuovat meden perheelleen (mehiläiset ovat yhteisösisaruksia emonsa kanssa). 100 mg mettä sisältää varauksia, jotka annetaan muille mehiläisille kotona tai jotka talletetaan välittömästi kennoihin mehiläisten hoidettavaksi. Nämä lisäykset fermentoivat ja käsittelevät hunajaa niin, että mesi kypsyy hitaasti hunajaksi muutamassa päivässä. Olemassa oleva sokeri pilkotaan, vesi poistetaan ja entsyymejä lisätään, kunnes hunajassa on alle 20% vettä. Sitten kennojen hunaja peitetään ja se on kypsää.
Nämä kypsät hunajakennoja kerätään jossain vaiheessa, tehdään luonnollisesti mehiläisvapaiksi (tässä on erittäin hellävaraisia mahdollisuuksia) ja sitten ne paljastetaan ja pyöritetään ritsalla keskipakovoiman avulla tai solujen pienen kallistuksen vuoksi syntyvän negatiivisen paineen vuoksi.
Tässä tapauksessa ei käytetä lämpöä tai edes lämpöä, koska hunajakenno on joka tapauksessa jo lämmin ja muuten narskuttaisi lämmön vaikutuksesta. Silloin joutuisit tyhjentämään ja puhdistamaan linkon ja täyttämään sen uudelleenkäytettävän tyhjän hunajakennon työläästi.
Kylmäheitetty hunaja on itsepintaisesti sitä mieltä, että se olisi laadukkaan hunajan kriteeri. Termi on kuitenkin väärä ja tulee ajasta, jolloin hunajaa puristettiin, ja kirjaimellisesti kutsuu huijaamaan. Teknisistä syistä se heitetään aina vain kylmänä. Periaatteessa hunajaa voitaisiin myöhemmin keittää ja silti kirjoittaa etikettiin "kylmäheitetty", vaikka hunaja olisikin vain teollista laatua. Heitetty hunaja sitten seesei, eli se kulkee oman painovoimansa ansiosta erilaisten seulojen läpi ja puhdistetaan vahahiukkasista ja vastaavista epäpuhtauksista.Mehiläisten hunajantuotanto ei ole erilaista kuin miljoonia vuosia sitten, mehiläishoitajan hunajantuotantomenetelmä on pohjimmiltaan sama tuhansien vuosien ajan. Näin ollen hunaja on maan omaperäisin makeutusaine.
Hunajan oikeusperusta
Hunajaan sovelletaan EU:n hunaja-asetusta, joka säätelee esimerkillisesti hunajan liikennettä. EU:n hunaja-asetuksen mukaan hunaja ei saa sisältää jäämiä (toleranssi on tässä "nolla") mistään aineista, joita ei ole hunajassa. Se vastaa siis puhtausvaatimusta.
Anthony Rossbach Krzysztof Niewolny